maanantai 18. kesäkuuta 2012

Mallitoimisto Fashion Team

Moikka moi! :)
Elikkä tässä on tää mun ''erikoispostaus'', kerron tässä siitä ku olin Fashion Teamillä mallikoulussa ja kuvauksissa.

Elikkä toukokuun lopussa Porvooseen tuli Marjo Sjöroos, joka etsi Porvoosta uusia malleja Fashion Teamille. Minä ja ystäväni Ida menimme sinne ja viikon päästä Marjo ilmotti, että me päästiin läpi. Marjo ilmotti myös, että se maksaa meille 450 euroa, muuten jos meitä ei oltais valittu olis ollu kalliimpaa.

14.päivä kesäkuuta oli eka päivä mallikoulussa. Me opeteltiin kävelee, poseeraa, kättelee, istuu,puhumaan oikein yms. Päivä kesti 6 tuntii ja olin ihan poikki sen jälkee! D:

15. päivä meillä oli kuvaukset. Sinne tuli oikee meikkaaja joka meikkas ja laittoi meijän tukat ja ite piti tuoda vaatteet. Sitte siellä oli italialainen ammattikuvaaja joka otti meistä kuvat, jotka päätyy Fashion Teamin sivuille. Mulla on tässä nyt PALJON kuvia, taino ei nyt niin paljoo, mut silti aika paljon :D


Tässä näitä nyt on, en saanu ladattuu enempää, en tiiä mistä johtuu.. Toivottavasti tykkäätte :))
~Janina

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

jotain randomii :D

MOOOII KAIKKI RAKKAAT IHANAT IHMISET! :)
en oo vähään aikaa kirjotellu, mutku ei oo ollu oikee aikaa eikä aihetta :D
voisin tässä kirjotella vähän joistaki tietyist päivistä jotain pikkusta.

lauantai 4.6
Elikkä lauantaina oli todistusten jako ja lomalle lähtö (wuhuu!) ja meijän piti olla puol 9 koululla, meikäläinen oli jo 8 :D
koko aamu meni ihan perseelleen, ku aluks mulle huudettii jtn randomii himas ja sit mul ei ollu sukkiksii, piti käydä ostaa, sato ja tuuli, eli meikit ja hiukset meni pilalle...
No, koulussa ku laulettii suvi virsi, mä+ muut tukioppilaat viitottiin se pienluokkien kuulovammaisille. En ollu opetellu yhtää ja se meni miten meni xd
Sitte ku kaikki noi perusjutut oltii käyty läpi, ni saatii todistukset; lukuaineiden ka oli 7,9 ja koko todistuksen 8,579, elikkä ~8,6 <3
4 me sit lähettii Viivin kanssa Heinille bussilla ja muut tuli vähä myöhemmin. Heinil oli TOOOSI tosi tosi kivaa! Me tehtii kaikkee randomii, varsinki Anun kaa; mentii ulos heiluu veitset kädessä ikkunan etee :D
Illalla tehtii pizzaa ja aamulla syötii kaikkee hyvää, esim. mansikoita, vesimelonii ja myslii :)
Oops! nyt tuli nälkä :D
Keskiviikko 6.6
Keskiviikkona olin aluks Idan kaa, oltii kamppulas, ku venasin Evee, sil oli joku ripari juttu. No meil oli iha sika hauskaa, naurettii vaa kaikelle ja kaikille :D
Kolmelt Even ripari loppu ja lähettii kävelee bussipysäkille päin. Me mentii bussilla Hesaan ja ostin sielt mustan ponchon, sellasen pitsisen ihanan! Ei oo nyt kuvaa siitä, mut Lindexistä ostin :)
Sitte ostin pari kukkapinnii HM:tä mun konfirmaatioon, sopii mun mekkoon :)
Gina Tricotista ostin sellasen kivan kukkahameen, tuubimuotoinen, tällästa kangasta olevan hameen, jossa on musta vetskari edessä :D
Näin kans yhen kaverin siellä, jota en ollu nähny vuoteen, (viimeks Maltalla) ku se asuu nii kaukana. Oli tosi kiva nähä pitkäst aikaa! :)

Sunnuntai 10.6
Tänään olin mun serkun 3 v synttäreillä ja mun täti oli tehny sinne 3 kakkuu; yhen suklaa-vadelmamousse-mustikka kakun, yhen suklaa-mansikkamousse kakun ja yhen kakun joka näytti tältä :), täsmälleen tolta, ja se oli tehny sen iha ite! Sitte tultii kotii sieltä ja olin Ellan kaa. Huomenna meen vahtii naapurin lapsii :)





keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Sweet fifteen Anu ! :)

Moikka! :)
Lauantaina oli Anun synttärit ja ne alko 3. Sitä ennen mä olin lapsi ja äiti-turnauksessa, jossa 7 vuotiaat pojat pelas äitejään vastaan. Mun veli oli siel pelaamas, mut mun äitillä on käyny onnettomuus, et se ei pysty nyt juosta, ni mä menin siihe tilalle pelaamaan. No me lopulta voitettii rankkareissa 2 pisteellä ja sit mulla alko olla jo kiire, ku kello oli vähän vailla 2 ja puol 3 äiti sano, et se heittää mut Anulle. Mä puin nopee ja otin meikit ja suoristusraudan mukaan ja meikkasin ja suoristin Anulla :)
Me katottii siel Suomi-Venäjä pelii ja sinne tuli: Canan, Viivi, Anna, Sorja, Heini, minä ja Anu tietysti oli siellä :D. Meil oli TOOSI tosi hauskaa ja kaikki muut paitsi Canan jäiki Anulle sitte lopult yöks. Me katottii illalla Roskisprinssii, jolle naurettii iha sikana, ku se oli nii tyhmä (ei millää pahalla niille ketkä tykkää!), koska siinä sen tyypin nimi oli Jerker ja sitä sanottii Jediks, ne ei osannu lausuu sitä englanniks, joten ne lausu nii ku kirjotetaa. Sit sen koiran nimi oli Jesse James. Seki sanottii noin ku se kirjotetaa xd
Mut oli kyl iha parasta ja tässä kuvia illalta :)
Cheers!
Birthday hero <3




Lähettii Henin, Anun ja
Sorjan kaa hakee Sorjalta pyörällä sen tavaroita. Lähettii 8 aikaa, tultii 10 aikaa.. xd







Samalla ku käytii Sorjalla, jäätii vähän kuvailemaa, joten siinäki meni varmaa jotain tunti tai puol toista :D mut mä rakastuin tähän kuvaan, ja molemmat on mulle tosi tärkeit <3

Mut tosi hauskaa oli ja odotan innolla ens kertaa, joka on Heinillä ja se on kun koulut loppuu :)
Tällä hetkellä istun kipeenä, tai no makaan kipeenä kotona, ku ääntä ei lähe ja yskittää. Sitte on tollane flunssa vielä :D Huomen pitäis mennä viel tettiin, mitähän siitäki tuleee :D

~Janina

maanantai 21. toukokuuta 2012

Haaste: 10 faktaa itsestäni

1. Mun koko nimi on Janina Mikaela *sukunimi*

2. Mä oon syntyny Hyvinkään sairaalassa 5.4.1997
3. Me muutettiin Porvooseen ku mä menin ekalle luokalle
4. Mun äiti ja isä on eronnu ku mä olin 4 tai 5
5. Mulla on 4 veljee ja yks lapsi tulossa vielä: Juha-koht 18, joka on mun oikee veli. Puolveljet: Aaron-5,Valtteri-7 ja Mikko (joka ei asu meillä) 6
6. Mä sairastuin ekalla luokalla epilepsiaan. Se meni ohi 10.4.2012
7. Perhe ja kaverit on yks tärkeimpii asioita mun elämässä
8. Mä en nää mun iskää usein, ehkä kerran 2 vuodessa. Mikko on sen lapsi ja sille tulee nyt yks vielä.
9. Mun paras kaveri on Ida
10. Oon asunu monessa eri kaupungissa


Päivä 1- Kerro itsestäsi
Päivä 2 – 10 totuutta itsestäni

Päivä 3 – perheeni
Päivä 4 – 3 tärkeintä ihmistä
Päivä 5 – Muistoja
Päivä 6 – Ensirakkaus
Päivä 7 – päivän asu
Päivä 8 – Ystäväni
Päivä 9 – 10 inhokki asiaa
Päivä 10 – lempi kappaleeni
Päivä 11 – Eläimet
Päivä 12 – Laukkuni sisältö
Päivä 13 – lempi paikka kotona
Päivä 14 – tärkeimmät esine/ esineet
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – kaduttaa eniten
Päivä 17 – ihanin muistoni
Päivä 18 – nimipostaus
Päivä 19 – ulkona kuvattua
Päivä 20 – paras ruoka
Päivä 21 – lempi julisteeni
Päivä 22 – järyttävä asia / esine
Päivä 23 – saa minut hymyilemään
Päivä 24 – saa minut itkemään
Päivä 25 – Rakastan
Päivä 26 – Pelkojani
Päivä 27 – ikävöin
Päivä 28 – lempi juoma.
Päivä 29 – mietteitä/kysymyksiä
Päivä 30 – Soittolistani
Päivä 31 – Viimeisin kappale jonka kuuntelin

life is not for those, who waste it. It's for those, who live it!

Elikkä tänään mä oon ollu vaa kipeenä kotona, lagannu koneella ja kattonu telkkaria. Kuviakaan ei tuu, ku en oo jaksanu kuvailla, eikä nyt sillä, että olis mitää kuvattavaakaa :D
Tällä hetkellä katon 70's show:ta ja juon jotai joka auttaa kurkkuun. Kaikista ärsyttävintä tässä päivässä: ulkona 32 astetta lämpöö, minä koneella, en voi mennä ulos...
Toivottavasti te pysytte terveinä!
~Janina
http://www.youtube.com/watch?v=fLexgOxsZu0

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Haaste: kerro itsestäsi

Mun koko nimi on Janina Mikaela *sukunimi*. Mä olen 15 vuotias, mä synnyin 5.4.1997. Mä asun Porvoossa, oon asunu kesällä 8 vuotta ja sitä ennen asuin Helsingissä. Mun äiti ja iskä on eronnu ku mä olin 4 tai 5 ja nään isääni tosi harvoin. Mä käyn Albert Edelfeltin koulua ja sitä ennen kävin Peiponkoulua. Mua ei oo ikinä koulukiusattu, paitsi epilepsian takii joskus huudeltu käytävillä. Huhtikuussa 2012 mulla todettiin, että mun epilepsia on nyt loppunu. Se kesti melkein 8 vuotta, ja sit se lähti pois. Ruotsi on aina ollu ''se'' aine, jota olen vihannut. Alotin ruotsin lukemisen 4-luokalla. Mun eka pusu oli tarhassa :D

MA TYKATA PALJON MUN KAVEREISTA <3


Päivä 1- Kerro itsestäsi
Päivä 2 – 10 totuutta itsestäni
Päivä 3 – perheeni
Päivä 4 – 3 tärkeintä ihmistä
Päivä 5 – Muistoja
Päivä 6 – Ensirakkaus
Päivä 7 – päivän asu
Päivä 8 – Ystäväni
Päivä 9 – 10 inhokki asiaa
Päivä 10 – lempi kappaleeni
Päivä 11 – Eläimet
Päivä 12 – Laukkuni sisältö
Päivä 13 – lempi paikka kotona
Päivä 14 – tärkeimmät esine/ esineet
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – kaduttaa eniten
Päivä 17 – ihanin muistoni
Päivä 18 – nimipostaus
Päivä 19 – ulkona kuvattua
Päivä 20 – paras ruoka
Päivä 21 – lempi julisteeni
Päivä 22 – järyttävä asia / esine
Päivä 23 – saa minut hymyilemään
Päivä 24 – saa minut itkemään
Päivä 25 – Rakastan
Päivä 26 – Pelkojani
Päivä 27 – ikävöin
Päivä 28 – lempi juoma.
Päivä 29 – mietteitä/kysymyksiä
Päivä 30 – Soittolistani
Päivä 31 – Viimeisin kappale jonka kuuntelin

Life: Epilepsia

Mä olin 7 vuotias, ku me muutettiin Porvooseen. Kaikki oli ihan normaalisti, mä sain koulusta paljon kavereita, ja kaikki tykkäs musta heti ekana päivänä jo, vaikkei ne ees tuntenu mua, vaan toisensa. Pari ekaa viikkoo siinä meniki sitte ihan normaalisti, mut sitte alko tapahtuu.
Mä menin nukkumaan normaalisti joskus 9 aikaan. Mä heräsin keskellä yötä siihen, että mulla oli outo tunne mun päässä, mun kädet alko nykimään yläs päin, enemmän oikee käsi. Mä kävelin mun äidin ja isäpuolen huonetta päin, itkien. Siinä matkalla mulla tuli monta sellasta kohtausta, jota en tienny mitä ne oli. Mä vaan itken ja kaadun siihen ja sanon äitille, että mussa on joku vikana nytte. Äiti tulee kattomaan, mä saan uuden kohtauksen ja se soittaa ambulanssin paikalle. Ambulanssi tulee, vie mut sairaalaan, oon siellä yötä. Äiti on koko ajan mun vieressä ja yrittää pitää mun käsiä alhaalla. Se yrittää puhua mulle: mä en reagoi mitenkään. Mä kuulen kaiken mitä äiti sanoo mulle, mutta mä en pysty vastaamaan sille. Sairaala-täti tulee sanomaan äitille, että se ei saa koskea mun käsiin, niiden pitää antaa olla rauhassa. No, sitten mä nukahdan, ku kohtauksia ei enää tullu.
Aamulla mä pääsen kotiin. Kouluun mä lähin, vaikka mun ei olis tarvinnu. Lääkärit ei tienny mikä mulla oli. Koulussa mulla ei tullu kohtauksia, mutta sama juttu taas illalla: mä herään siihen, että mulle tulee kohtaus, kävelen nopeesti äitin ja Peten huoneeseen, ennenku seuraava tulee, äiti soittaa ambulanssin. Jään sairaalaan yöks, aamulla kotiin ja takas kouluun. No, nyt ku tää oli toka kerta jo, lääkärit rupee huolestumaan. Ne antoi meille mukaan kupin, johon mun piti pissata, ja äitin piti viedä se sairaalaan. Mulle varattiin myös verikoe aika. Mitään ei löytynyt virtsanäytteestä eikä verikokeista. Varattiin aika Helsingin lastenpoliklinikalle. Sinne mun piti mennä parin viikon päästä magneettikuvauksiin.
Kuvausten aika tuli. Mä ja mun äiti mentiin sinne kahestaan, mulle laitettii kuulosuojaimet korville ja koneeseen sisälle. Ne sano mulle, että mä en saa liikuttaa mun päätä yhtään, ne tutkii mun aivoja. Mä makaan siellä kaks tuntia, tekemättä mitään. Äiti pitää koko ajan mun kädestä kiinni ja lopulta mä nukahdan.
Parin viikon päästä saatiin tulokset magneettikuvista, ja siinä sanottiin, että mun aivoissa on jotain vikaa. Se musers mut lopulta. Mä en kestäny sitä ajatusta, että mussa on nyt jotain vikana, kukaan ei tuu tykkäämään musta. Mut ne ei vieläkään tienny mikä mussa oli vikana. Se oli kaikista kauheinta.
Ne varas mulle uuden ajan Helsingin lasten poliklinikalle, tällä kertaa aivokäyrän tutkimuksiin. Peten äiti tuli sinne mun ja äidin kanssa, mulle laitettiin johtoja päähän eri puolille kiinni ja jotain harmaata mömmöä siihen päälle. Mä olin siellä tunnin ne mömmöt päässä, sitte se otti johdot irti ja mömmöt jätettiiin päähän. Mun piti mennä kotiin pesemään ne pois.
Niistä aivokäyrätutkimuksista saatiin selville, että mulla on epilepsia. Siitä ei oltu vielä ihan varmoja kuitenkaan, joten mulle varattiin aika neurologille. Mulla tuli taas kohtaus, ennen neurologikäyntejä ja mut vietiin sairaalaan. Äiti sano mulle aamulla ku mä heräsin, että se oli soittanu mun oikeelle iskälle, et mä jouduin sairaalaan ja  se sano kanssa, että mun iskä oli itkeny puhelimessa ja oli paniikissa. Mä en ollu nähny mun iskää pitkään aikaan, mä rupesin itkemään hirveesti, ku mä en aatellu, et se ees välittäis.
Ku me mentii myöhemmin neurologille, se kerto mulle, että mulla on epilepsia. Se kerto äitille kaikkee siitä sairaudesta ja sano, että mä joudun joka kuukaus tulla verikokeisiin ja kerran puolessa vuodessa olis neurologikäynti. Mä joutuisin syödä lääkkeitä aina aamuisin ja iltaisin, että kohtaukset loppuis.
No mä sain ne lääkkeet, ne oli aika mietoja vielä, ku ei tiedetty, kuinka vakava mulla oli se. Meillä oli koulussa uintia ja oltiin pikkusten altaassa. Mulla tuli siellä kohtaus ja upposin veden alle. Mä muistan tasan tarkkaan miltä siinä kohtaa tuntu: ihan ku mä oisin voinu hengittää veden alla, se tuntu mukavalta ja lämpimältä, olisin voinu jäädä siihen vaikka kuinka kauaks aikaa. Sitte meijän opettaja tuli ja veti mut ylös sieltä. Siihen loppu mun uinnit siltä päivää. Mä itkin vaan enkä saanu henkee kunnolla, käsi nous ilmaan ja en voinu vastata vaikka yritin. Äiti soitti neurologille, se pyys meitä tulemaan seuraavana aamuna, se nostais mun lääkkeitä. Ne nous 100 mg eli nyt ne oli 200 mg. Mulle annettiin kanssa piikkejä, jotka pitäis tunkea mun pakaraan, jos tulisi kohtaus, se sanoi, että koululle pitäis viedä kanssa sellasia.
Pelkästään siinä, kun mulla diagnisoitiin epilepsiaa meni puoli vuotta, ja se on aika kauan aikaa.
Tuli taas kohtauksia- ambulanssilla sairaalaan vaan. Lääkkeitä nostettiin, ja lopulta ne oli niin voimakkaita, että ne oli 600 mg, jouduin aamulla syömään 1 tabletin, illalla 1 ja puol. Ne väsytti mua ihan sairaasti, aina kun sellasen otti, meinas nukahtaa heti. Se oli vaikeet varsinki aamusin, ku oli muutenki väsyny.
No, sitten ku mä menin seiskalle ja tuli neurologikäynti, ni se mun neurologi kysy, että onko tullu kohtauksia? Äiti vastasi, että ei oo enää tullu 3 vuoteen, mä olin niin onnellinen, koska mun neurologi sano, että kun ei ole 3 vuoteen tullu kohtauksia, niin lääkitys lopetettaisiin. Mut sit se ei mennykkää nii.. Neurologi sano, että pitäis odottaa, että mulla alkaa menkat ja mun äiti oli aiemmin kertonu mulle, että sillä alko ku se oli 16! 16... Mä joutuisin odottamaan vielä kolme vuotta. Mä olin niin pahas masennuksessa, että mä oikeesti ajattelin itsemurhaa ( tän takia mulla on niin jyrkkä mielipide itsemurhiin, koska olen itse harkinnut sitä ),  ja koulussa kaikista pahinta epilepsiassa oli se, että kaikki näki sen. Opettajan huoneessa oli isolla lappu, jossa oli mun kuva, nimi ja luokka, ja siinä luki, että mulla on epilepsia. Sittenku meijän koulus pidetään pullaperjantaita joka perjantai, nii ku ne kävi kuuluttaa siitä opettajan huoneessa, ne näki sen lapun. Käytävillä mulle huudeltiin: Janina, onks sulla epilepsia?''. Mut sitte sain paljon ihania uusia kavereita seiska luokalla, että mä unohdin kokonaan, että mitään epilepsiaa ees olis. Musta tuli paljon ilosempi ja voimakkaampi mun ystävien takia. Oon oikeesti koko elämäni velkaa niille, koska ne pelasti mut. Viime kesänä mulla sitten alko menkat ja siitä pari kuukautta, nii oli neurologi käynti. Äiti mainitsi siitä, että mulla on alkanu jo ja neurologi sano, että joulukuussa ruvetaan vähentää lääkitystä. Se vähentää aina puolikkaalla kuussa, eli se meni näin: joulukuun 13. päivä mä syön aamulla yhen, illalla yhen, kun aikasemmin söin aamulla yhen, illalla puoltoista. Tammikuun 10. päivänä mä syön aamulla puolikkaan, illalla kokonaisen. Helmikuun 14. päivänä mä syön aamulla puolikkaan, illalla puolikkaan. Maaliskuun 13. päivänä mä en syö aamulla yhtään, illalla vaan puolikkaan. Huhtikuun 10. päivänä mun lääkitys loppu. Mä olin parantunu sairaudesta, josta aluks mulle sanottiin, että on 75 % mahdollisuss, etten mä parannu siitä ikinä. Lopulta oli enää 35 % mahdollisuus, että se tulee takaisin. Se mahollisuus on vieläkin, että se tulis takasin, mut mä päihitin sen. Mä oon niin ylpee ittestäni, että vaikka mulle sanottiin, että se on niin pieni todennäkösyys, että sä parannut siitä, mä parannuin, Mä jaksoin luottaa itteeni ja siihen, että mun ei enää ikinä tän jälkee elämässäni tarttis syödä lääkkeitä.
Nyt kaikki on ihan normaalisti, paitsi että ku lääkitys lopetettiin, mä laihduin 4 kiloo kuukaudessa. Mä jouduin käydä terkkarilla puhumassa siitä, että mä oon laihtunu sen jälkee ja se sano, et se tarkkailee mun tilannetta nytte. Mut muuten kaikki on tosi hyvin, kohtauksii ei oo tullu tai mitään, mut silti, mä pidän itteeni sankarina, koska mä en luovuttanu. Se sairaus varjostaa mun elämää vieläki, että joskus mä aattelen ihan tosissaa, et mitä mulle olis käyny, jos mulla ois vielä epilepsia?
Mä toivon, että kaikki piti tästä,
~Janina <3